Palvelupaketit

Tässä 3 eri pakettia, jotka toimivat opasteena kun suunnittelet hautajaisia.

Paketti muokataan toivomustesi mukaan. Käytämme ainoastaan kotimaisia tuotteita, joten kaikki arkut ja uurnat ovat valmistettu ympäristöystävällisistä ainesosista ja ovat maatuvia.

Hoidamme tarvittavan paperityön (mm. hautauslupa, varaukset seurakunnalle ja hautausmaalle) tuhkanlaskuun asti.

Tilaamme kuljetuksen, arkun, arkkuvaatteen, kukat ja tarvittaessa uurnan.

Kesäisin (toukokuu-syyskuu) järjestämme myös merituhkauksia Hautaushelmen veneellä. Veteen voi sirotella tuhkan tai käyttää merihautaukseen soveltuvaa uurnaa. Miehistön lisäksi kyytiin mahtuu kuusi henkilöä. Lähtöpaikan omaiset voivat itse toivoa.

Ilman erillistä lupaa tuhkan voi sirotella Helsingissä Abrahaminluodolle ja Espoossa Käärmeluodolle.

Merituhkauksen hinta on alkaen 500 €.

Halutessasi kysy tarjoiluista, esim. lasit kuohuvaa tai pikku purtavaa.

Suoratuhkaus

Suoratuhkauksessa siunaus- tai saattotilaisuutta ei järjestetä ennen tuhkausta, ja se voidaan omaisten toiveesta järjestää tuhkauksen jälkeen esimerkiksi uurnanlaskutilaisuuden tai tuhkan sirottelun yhteydessä.

Suoratuhkauspakettimme sisältää yhden kuljetuksen, suoratuhkausarkun sekä tarvittavat paperityöt.

Kesäkuukausina (toukokuusta syyskuuhun) järjestämme myös merituhkauksia.

Koska pakettia voidaan muokata, sen lopullinen hinta vaihtelee omaisten toiveiden mukaisesti.

  • yksi kuljetusajo (sairaalasta krematorioon) 220 €
  • suoratuhkausarkku 299 €
  • asioiden hoitopalkkio (tarvittavat varaukset ja asiakirjojen hoitaminen) alk. 150 €

669 €

Peruspaketti

Peruspakettimme sisältää tarvittavien varausten ja tilausten teon seurakunnalle, kaksi kuljetusta ja arkun. Pakettia voidaan muokata toiveidesi mukaan.

  • kaksi kuljetusajoa (sairaalasta kappeliin ja sieltä krematorioon) 430 €
  • Valonsäde -arkku 699 €
  • asioiden hoitopalkkio (tarvittavat varaukset seurakunnan kanssa) alk. 200 €

1329 €

Ekopaketti

Ekopaketti on ympäristöystävällisin hautausvaihtoehtomme. Paketti sisältää tarvittavien varausten ja tilausten teon seurakunnalle, kaksi kuljetusta ja Eko-arkun. Pakettia voidaan muokata toiveidesi mukaan.

  • kaksi kuljetusajoa (sairaalasta kappeliin ja sieltä krematorioon) 430 €
  • Honka Eko -arkku 1099 €
  • arkkukoristus 200 € + kuljetus alk. 15 €
  • asioiden hoitopalkkio (tarvittavat varaukset seurakunnan kanssa)) alk. 250 €

1994 €

Asiakkaamme kertovat

Arvostelu

Suuret kiitokset teille kaiken surun keskellä. Hoiditte kaiken välittävästi, asiantuntevasti, sujuvasti ja kaikki meni, niin kuin toiveet meillä olivat. Kiitos ihana empaattinen Jenni ❤️

Satu
Arvostelu

Kokemuksemme Hautaushelmen kanssa asioinnista oli erinomainen. Läheisen kuoleman jälkeen sain toimistoon välittömästi luotettavan & lämpimän yhteyden. Kaikki äitimme arkutukseen, hautajaistilaisuuteen, uurnanlaskuun sekä haudan hoitoon liittyvät asiat järjestyivät täsmällisesti & laadukkaasti. Hautaushelmi huomioi upealla tavalla kaikki esteettiset erityistoiveeni äidin arkkuvaatteiden, korujen sekä hautajaisten kukkien värimaailmasta. Suurten (meidän kohdallamme 120 hengen) hautajaisten järjestely sujui myös täysin ongelmitta & erittäin välittävässä hengessä Hautaushelmen kanssa. Koen, että Hautaushelmi mahdollisti parhaalla mahdollisella tavalla kauniiden sekä arvostavien jäähyväisten jätön äidillemme. Suosittelen sydämestäni yhteistyötä Hautaushelmen kanssa surun kohdatessa.

Kaisa
Arvostelu

Huomaavainen ja lämmin tuki surutyössä. Hautaushelmen Jennin huomaavaisen ja ammattimaisen palvelun johdosta lähiomaiseni hautajaiset olivat kaunis kokonaisuus. Kaikki järjestelyt hoituivat suunnittelusta toteutukseen sujuvasti, pienintäkään yksityiskohtaa unohtamatta. Suuri kiitos Jenni! ❤️

Päivi
Arvostelu

Palvelu loistava ja arkku, kukat ja uurna olivat todella kauniit. Koin, että minua kuunneltiin kiireettä. Kiitos Hautaushelmelle.

Antti
Arvostelu

Todella empaattista ja luotettavaa palvelua. Jatkuvasti pidettiin huolta siitä että kaikki sujuisi täydellisesti. Aivan sydäntä lämmittää. Kiitos ♡

Kerttu
Arvostelu

Loistavaa palvelua, minut pidettiin koko ajan ajan tasalla.

Henri
Arvostelu

Kunnioittavaa ja erinomaisen ystävällistä ja huomioivaa palvelua, kiitos Jenni.

Amanda
Arvostelu

Saimme erinomaista palvelua ja kaikki järjestelyt sujuivat niin kuin pitikin. Meitä pidettiin ajantasalla koko ajan ja tilaisuuden jälkeen vielä soitettiin ja varmistettiin, että kaikki meni niin kuin oli sovittu. Voin lämpimästi suositella kaikille!

Mikko
Arvostelu

Suuri kiitos Jennille hänen asiantuntevasta, huomaavaisesta ja lämpimästä palvelusta. Suunnittelu ja järjestelyt hoituivat erittäin sujuvasti. Erityiskiitos todella kauniista kukista!

Päivi
Arvostelu

Todella lämminhenkistä ja ystävällistä palvelua. Kuunneltiin kiireettä suuren surun murtamaa asiakasta. Täällä ihminen kohtasi ihmisen. Inhimillisyys paistoi läpi koko asiakkuuden aikana.

Satu
Arvostelu

Tunsin, että kaikki meni suunnitelmien mukaan, kun mieheni saatettiin viimeiseen lepoon. Hautausneuvoja, juristi oli osaaottava ja humaani ihminen, jolta sain neuvoja vähän yli vaadittavan tehtävän. Olen kiitollinen, että juuri hän palveli minua surussani.

Terttu
Arvostelu

Empaattinen, aito ja kuunteleva hautausneuvoja. Kaikki hoitui, lämpimät kiitokset Rinna!

Sirpa